Te luotte hankalina aikoina toivoa tulevaan.

Kiitos vuodesta 2022!

Kysyimme Noonin tekijäjengiltä, mitkä asiakkaidemme työn teemat tänä vuonna puhututtivat erityisesti.

Noon Kollektiivi tekee yhteiskunnallista viestintää yhteisöille, jotka edistävät monenlaista hyvää: kiertotaloutta, tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta, lasten ja perheiden hyvinvointia, reilua työelämää, elävää luontoa ja elinvoimaista kulttuuria. 

Te, mahtavat asiakkaamme, luotte hankalinakin aikoina toivoa ja luottamusta tulevaan. Olemme iloisia ja kiitollisia, että saamme olla mukana tässä tärkeässä työssä. 

Kokosimme meidän noonilaisten mieleenpainuvimpia työmuistoja tämän vuoden varrelta näiden teemojen parista. Muutamien poimintojen tekeminen ei ollut helppoa, niin paljon tärkeää työtä säätiöissä, järjestöissä, yhteiskunnallisissa yrityksissä ja julkishallinnon puolella tehdään!

Noonilainen, millaiset teemat koskettivat sinua tänä vuonna, mitkä työt puhuttivat?

Jestas miten vaikea kysymys! Saako mainita kaksi? Liittyvät toisiinsa. Olen ollut mukana tukemassa Naisten Pankin viestintästrategian päivittämistä ja WWF:n brändityötä. Näitä kahta hommaa yhdistää se, että kummassakin on tehty luonteeltaan aika abstraktiakin viestinnän “syvän pään” kehittämistä – ja ratkottu sitä, miten isolla jengillä pystytään parhaiten pitämään viestin ydin kirkkaana ja kasassa. 

Samalla molempien kanssa on liikuttu tärkeän työn ydinalueilla: pyritty sanoittamaan entistä kirkkaammin sitä, miksi tarvitaan työtä naisten ja tyttöjen itsenäisen toimeentulon vahvistamiseksi tai luontokadon pysäyttämiseksi. Ja kertomaan myös siitä, millaisilla keinoilla, osaamisella ja energialla juuri nämä toimijat saavat työssään tuloksia aikaan. Hatunnosto molemmille!

Noora, viestinnän asiantuntija & Noonin tj

Tänä vuonna minua on koskettanut erityisesti saattohoitokotien tekemä työ. Olen saanut olla mukana uudistamassa Terhokodin verkkosivuja sekä tekemässä päivittäisviestintää Pirkanmaan Hoitokodille. Pirkanmaan Hoitokodin slogan ”Kun mitään ei ole enää tehtävissä, voimme tehdä vielä paljon” kuvaa osuvasti ammattimaista saattohoitoa, joka tarjoaa paitsi parasta mahdollista hoitoa potilaalle myös tärkeää tukea omaisille. 

Marjukka, viestinnän asiantuntija

Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry tuo kulttuurin ääntä esiin yhteiskunnassa tarttuvan naurun kera. Raikas ja rohkea tapa toimia näkyy koko henkilökunnassa, ensimmäistä kertaa sain Canva sparrailun päätteeksi halauksen!

Vuoden teemamme, saavutettavuuden, tärkeyteen minua herätti voimakkaimmin Autismiyhdistys PAUT ry. Miten viestiä somessa tehokkaasti, kun metaforat ja kerronnallisuus eivät tehokeinoina sovi kohderyhmälle? PAUT tekee upeaa viestintätyötä haastavassa ympäristössä. 

Anu, viestinnän asiantuntija

Tänä vuonna suunnittelin ja toteutin erityisen hyvää tekevät verkkosivut: Satulaan on Pyöräliiton hanke, jonka tavoitteena on lisätä yli 50-vuotiaiden pyöräilyä, parantaa pyöräilyturvallisuutta ja vähentää yksinäisyyttä matalan kynnyksen kerhotoiminnan kautta. Tunsin olevani tärkeällä asialla, sillä pyöräilemään kannustamalla lisätään sekä vuosia ihmisten elämiin että elämää vuosiin. Harva asia tarjoaa yhtä kokonaisvaltaista mahdollisuutta elämänlaadun parantamiseen – vuosirenkaiden määrästä riippumatta. 

Tanja, verkkoviestinnän asiantuntija

Sylva ry tekee arvokasta työtä syöpään sairastuneiden lasten, nuorten ja heidän vanhempiensa tukemiseksi. Tänä vuonna olen osallistunut Sylva-lehden uudistamiseen ja tekemiseen. Viimeksi kirjoittamani juttu käsitteli sitä, miltä tuntuu, kun nuori sisko tai veli sairastuu syöpään. Haastattelemieni nuorten aikuisten kokemukset jäivät mieleen pitkäksi aikaa.

Merkityksellistä on myös työni Jätehuoltoyhdistyksen Jäteplus-lehden tuottajana. Yhdistys edistää kiertotaloutta monipuolisella ja raikkaalla tavalla.

Anne, toimittaja ja kouluttaja

Hope ry tekee valtavan tärkeää työtä lapsiperheköyhyyden vähentämisen eteen. Olen päässyt esimerkiksi haastattelemaan vapaaehtoisia ja tuomaan heidän työtään esiin Hopen viestinnässä. Vapaaehtoisten into ja sisäsyntyinen tarve tehdä hyvää inspiroivat. Arvostan myös sitä, että konkreettisen auttamisen lisäksi järjestö pyrkii vaikuttamaan siellä, missä päätöksiä tehdään.

Maija, viestintäassistentti

Suomen Arkkitehtiliitto myöntää vuosittain Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon, joka nostaa esiin korkealuokkaista arkkitehtuuria kivalla tavalla. Olin mukana tekemässä palkinnon mediaviestintää ja moderoin palkintotilaisuudessa verkkolähetyksen chattia. Tässä projektissa ilahdutti erityisesti taitava tiimi ja ihana aihe. Oli myös hienoa seurata, kun pitkän linjan tekijä sai työstään arvokkaan tunnustuksen.

Leena, viestinnän suunnittelija

Tänä vuonna pääsin mukaan toteuttamaan Yhteiskunta-alan korkeakoulutettujen eli YKA:n 75-vuotisjuhlatapahtumia. Pyöreitä vuosia vietettiin kolmen keskustelutilaisuuden merkeissä. Sain käsikirjoittaa, juontaa ja moderoida kaikki tilaisuudet. Paikalla oli omien alojensa huippuosaajia, mikä teki tilaisuuksista todella mielekkäitä myös juontajalle. Koskettavin hetki oli, kun Ukrainalaiset Suomessa -yhdistyksen puheenjohtaja piti kiitospuheen saamastaan palkinnosta. Kaiken huipuksi YKAlaisten kanssa on superhelppoa ja mukavaa tehdä yhteistyötä!

Miia, toimittaja ja viestinnän asiantuntija

Kiitos!

Lue muita blogitekstejämme

Kenelle ja miksi infograafia teet?

Viesti vaikuttavasti infograafilla – 5 vinkkiä suunnitteluun

Marjukka Kähönen

Infograafi antaa lukijalle helposti ymmärrettävän yhteenvedon jostakin aiheesta. Joskus infograafi on jopa kustannustehokkain tapa vaikuttaa viestinnällä.
Pitää kysellä, kunnes ymmärtää.

Miksi käyttää ammattikirjoittajaa apuna viestin yleistajuistamisessa?

Anna Tommola

Kun asiat ovat monimutkaisia tai asiantuntija hukkaa työnsä kiinnostavimman kärjen, toimittaja kyselee ja paketoi aiheen selkeästi ja mielenkiintoisesti, toimittaja Anna Tommola kirjoittaa.
Teksti: kuvapankista kuvat löytyvät, kun niitä tarvitaan.

Oma kuvapankki on arvokas apu viestinnälle

Riitta Supperi

Kuvapankkien valtti on se, että niistä löytyy työkalut valtavan kuvamateriaalin hallintaan. Netin avoimien kuvapankkien tarjonta ei aina osu maaliin, joten oman kuvapankin rakentaminen kannattaa.
Close Bitnami banner
Bitnami