Sparrausryhmät pienten järjestöjen somettajille

Kaksi somen sparrausryhmää syksyllä 2019

Ryhmässä saat ammattilaisen sekä vertaisten tuen oman yhteisösi somehaasteiden ratkomiseen. Ammatillinen osaamisesi vahvistuu ja pystyt kehittämään yhteisösi somekanavia ja -viestintää. Ryhmä kokoontuu viisi kertaa syyskaudella 2019.

Ryhmä 1 tarjoaa täsmätukea sinulle, joka kehität ja johdat pienen järjestön someviestintää. Voit olla esimerkiksi viestintävastaava tai pienen järjestön toiminnanjohtaja.

Ryhmässä pureudutaan mm. analytiikkaan, somen apuvälineisiin, sivutaan viestintäsuunnitelmia ja tähdätään laajemmin yhteisönne someviestinnän kehittämiseen ja sitouttamiseen.

Ryhmä 2 on tarkoitettu sinulle, joka sometat osana omaa työtäsi järjestössä tai hankkeessa. Voit olla esimerkiksi hanketyöntekijä, toiminnan kehittäjä tai koordinaattori.

Ryhmässä treenataan mm. tehokkaiden ja visuaalisten somejulkaisujen tekemistä, kasvatetaan somenäkyvyyttä ja tutkitaan analytiikkaa mm. rahoittajan someraportointia varten.

Miten somesparrausryhmä toimii?

Sparrausryhmään otetaan 5–6 henkilöä. Ryhmä kokoontuu yhteensä viisi kertaa, tapaamiset kestävät kaksi tuntia ja niiden ajankohdat sovitetaan ryhmäläisten aikatauluihin. Osaan tapaamisista liittyy ennakkotehtäviä osallistujien tarpeiden mukaan.

Tapaamiset koostuvat johdanto-osuudesta sekä keskustelusta. Ryhmässä käytävät keskustelut ovat luottamuksellisia. Opimme ja suunnittelemme uutta, saamme ja tarjoamme tukea sekä ratkomme somehaasteita yhdessä. Tarvittaessa upotamme kädet kunnolla saveen ja otamme haltuun hyödyllisiä apuvälineitä.

Tapaamiset järjestetään Helsingissä. Ryhmä toteutuu, kun mukaan ilmoittautuu vähintään viisi osallistujaa.

“Some on yhteistyötä”

Ryhmiä vetää Marjukka Kähönen. Entisenä järjestöviestijänä hän haluaa tukea järjestöjä tekemään someviestintää, koska somessa omien kohderyhmien tavoittaminen on tehokasta ja edullista. Marjukka on kouluttanut järjestöjä vuodesta 2014 ja haluaa auttaa hyvien tyyppien hyvät jutut lentoon. Lievä datanörtteily tukee tavoitetta!

Marjukan somekoulutuksista ja -sparrauksista sanottua:

”Marjukka kouluttajana juuri meille täys 10. Hänen kokemuksensa ja ymmärryksensä hanke- ja järjestömaailmasta erityispiirteineen näkyi.”

”Olen saanut sparrauksesta niin paljon intoa ja inspiraatiota työhön ja henkilökohtaiseen elämään. Hurjan hyvää työtä innostavalla otteella.”

Hinta: 5 x 2 h tapaamista 560 euroa (sis. alv 24 %).

Ilmoittaudu mukaan viimeistään 31.8.2019!

Lue myös järjestöviestinnän sparrausryhmistä ja räätälöidyistä koulutuksistamme!

Close Bitnami banner
Bitnami