Hankalat ilmaisut peittävät tekstin ytimen alleen.
Riina Nygrén
Viestinnän suunnittelija, koulutustuottaja

Saavutettava teksti vie viestisi perille

Teksti vaikuttaa lukijaan vain silloin, kun se ymmärretään. Verkkotekstien saavutettavuus ulottuu tekniikan lisäksi myös tekstien rakenteeseen ja kieleen.

Kirjoitamme ja luemme entistä enemmän verkossa. Kaikista verkkoteksteistä kannattaakin tehdä mahdollisuuksien mukaan saavutettavia. 

“Mutta emme me viesti erityisryhmille!” 

Seis tällaisille ajatuksille. Kohderyhmästä riippumatta ainoastaan se teksti, joka luetaan ja ymmärretään oikein, saa aikaan vaikutuksia. Siksi saavutettavuus kannattaa ottaa huomioon kaikessa verkkokirjoittamisessa.

Saavutettavasta tekstistä on hyötyä meille kaikille, sillä keskittymiskykymme on näytön ääressä kovilla. Käytämme lukemiseen erilaisia laitteita erilaisissa olosuhteissa, ja yleensä haluamme löytää tarvitsemamme tiedon nopeasti. Silmäily ja hyppelevä lukeminen ovat nykyajan lukemisen normeja.

Saavutettava teksti vastaa lukijan kysymyksiin 

Viestisi menee varmemmin perille, kun se on muotoiltu saavutettavaksi. Saavutettava teksti on tehty lukijaa ajatellen ja kirjoitettu niin, että asia ymmärretään oikein. Teksti keskittyy olennaiseen ja on kirjoitettu kielellä, jota lukija ymmärtää. 

Ensin pitääkin tietää, kenelle kirjoitamme. Mitä lukija haluaa tietää? Kiteytä otsikkoon tekstin ydinasia, jolla on lukijalle eniten merkitystä. Nosta kaikkein tärkein asia otsikon ja tekstin alkuun.

Mene leipätekstissä suoraan asiaan. Liian pitkä teksti ei tule luetuksi, joten ei kannata jäädä jaarittelemaan. Verkkoteksti kannattaa rakentaa palasista: yksi aihe per teksti, yksi asia per kappale. Ohjaa rohkeasti uudelle sivulle tai toiseen tekstiin, kun aihe vaihtuu. 

Miten saavutettava teksti kirjoitetaan?

Saavutettavan tekstin ytimessä on selkeys. Älä pyydä “tuottamaan tekstiä”, jos voit yksinkertaisesti käyttää sanaa “kirjoita”. Hankalat ilmaisut ja kiemuraiset rakenteet peittävät tekstin ytimen alleen. 

Hyvä, selkeä yleiskieli riittää useimmille lukijoille. Joskus voi olla tarpeen käyttää selkokieltä, joka on yleiskieltä helpompaa suomea. Tietoa selkokielestä saat Selkokeskuksen sivuilta.

Kun kirjoitat, pidä virkkeet lyhyenä ja vältä vaikeita lauserakenteita. Visuaaliset elementit, kuten väliotsikot, listat ja grafiikat auttavat selventämään tekstin sanomaa, mutta niitäkään ei kannata viljellä liikaa. Lyhyisiin kappaleisiin jaettua ja selkeästi muotoiltua tekstiä on helppo lukea, vaikka kielitaito tai muisti olisi heikko.

Oikein tehdyt otsikkomäärittelyt auttavat silmäilemään tekstin pääkohdat. Koska ruudunlukija tunnistaa otsikkotyylit, voi näkövammainenkin tutustua tekstiin ennen siihen syventymistä. Jos otsikot puuttuvat kokonaan, on teksti yhtä kirjainmassaa eikä houkuttele lukemaan.

Verkkokirjoittamisen koulutukset

Hyväkin kirjoittaja voi tarvita tukea saavutettavan verkkotekstin muotoilemiseen. Verkkotekstiltä vaaditaan eri ominaisuuksia kuin raportilta, artikkelilta tai lehtiuutiselta. 

Koska uudelleenkirjoittaminen on työlästä ja vie aikaa, kannattaa varmistaa, että kirjoittajat tietävät, millaisia tekstejä verkossa julkaistaan – ja ennen kaikkea luetaan. 

Asiantuntijamme kouluttavat organisaatiosi kirjoittajat tuottamaan helposti ymmärrettävää, saavutettavaa ja selkeäkielistä tekstiä verkkoalustoille. Ota yhteyttä!

Lue lisää koulutuksistamme

Lue muita blogitekstejämme

Kenelle ja miksi infograafia teet?

Viesti vaikuttavasti infograafilla – 5 vinkkiä suunnitteluun

Marjukka Kähönen

Infograafi antaa lukijalle helposti ymmärrettävän yhteenvedon jostakin aiheesta. Joskus infograafi on jopa kustannustehokkain tapa vaikuttaa viestinnällä.
Pitää kysellä, kunnes ymmärtää.

Miksi käyttää ammattikirjoittajaa apuna viestin yleistajuistamisessa?

Anna Tommola

Kun asiat ovat monimutkaisia tai asiantuntija hukkaa työnsä kiinnostavimman kärjen, toimittaja kyselee ja paketoi aiheen selkeästi ja mielenkiintoisesti, toimittaja Anna Tommola kirjoittaa.
Teksti: kuvapankista kuvat löytyvät, kun niitä tarvitaan.

Oma kuvapankki on arvokas apu viestinnälle

Riitta Supperi

Kuvapankkien valtti on se, että niistä löytyy työkalut valtavan kuvamateriaalin hallintaan. Netin avoimien kuvapankkien tarjonta ei aina osu maaliin, joten oman kuvapankin rakentaminen kannattaa.
Close Bitnami banner
Bitnami