4H

Lasten kerhoille uusi brändi ja ilme

Lasten kerhotoiminta on yksi 4H-järjestön keskeisimmistä toimintamuodoista ja laajalle loistava näyteikkuna koko 4H-liittoon.

Loimme kerhoviestintään uuden idean ja ilmeen sekä sanoitukset. Uuden brändin idea rakentui sekä kerhojen monimuotoisuuden että lasten omien kokemusten ympärille.

Kuvasimme 4H-kerhoille uuden kuvapankin sekä tuotimme kerhoille markkinointivideon. Asiakkaan toiveena oli saada aidon näköisiä tilanteita lapsista; kuvia joissa näkyy tekemisen, kokemusten ja löytämisen iloa, aitoja tunteita ja innostusta – samoja asioita, joita myös uudet kerhotekstit nostavat esiin.

Videolle keksimme idean hauskoista pienistä mokista, joita sattuu ja tapahtuu, kun tehdään ja puuhataan yhdessä. Kommellusten kautta videolle ja kuviin tallentui myös spontaaneja riemun ja hämmästyksen ilmeitä, eli aitoja reaktioita. Lapset olivat hyvin motivoituneita kuvauksiin ja pian he jo unohtivat olevansa kameran edessä. Leikki sekä yhteinen puuhailu ja ilo veivät heidän huomionsa.

Noon-tiimi: viestinnän asiantuntija Marjukka Kähönen, graafinen suunnittelija Inari Savola, valokuvaaja Susanna Kekkonen, videotuottaja Juho Horttanainen

Markkinointivideolla kommelluksia ja iloisia hetkiä