eTwinning-ohjelma, Opetushallitus

Viestinnän ja verkkosivujen uudistuksella tavoittavuus kasvuun

Opetushallitus koordinoi Suomessa EU-rahoitteista eTwinning-ohjelmaa. eTwinning on eurooppalainen kansaivälistymisen verkkotyökalu varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja toisen asteen opettajille ja henkilökunnalle. Viestinnän uudistuksen tavoitteena oli vahvistaa eTwinning-verkoston tavoittavuutta ja lisätä palveluiden käyttäjämääriä.

Aloitimme kehitystyön kartoittamalla toiminnan nykyisten viestintäkanavien toimivuuden ja tavoittavuuden. Näiden tietojen pohjalta sparrasimme asiakasta verkkosivujen uudistuksessa ja viestintäsuunnitelman muodostamisessa tuleville vuosille. Viestintäsuunnitelman käytännön hyödyntämistä varten kehitimme vielä kanavakohtaiset ohjeet, joiden avulla hankkeesta viestiminen siirtyy suunnitelmasta toteutukseen.

Yhteistyö ylitti odotuksemme! Tekijät osasivat räätälöidä juuri meille sopivan kokonaisuuden. Meistä tuntui, että meitä kuunneltin ja haastettiinkin sopivasti.

Sparraukset olivat lämminhenkisiä ja sparraajat helposti lähestyttäviä ja tehokkaita. Työskentely oli selkeää, käytännönläheistä ja innostavaa. Lisäksi työ oli hyvin johdettua!

Riikka Aminoff, eTwinningin Ohjelma-asiantuntija, Opetushallitus

Noon Kollektiivin tiimi: Viestinnän asiantuntijat Marjukka Kähönen, Noora Jokinen ja Anu Maria Dufva

Close Bitnami banner
Bitnami