Yhteisö on parasta varautumista

29.3.2022 | Noora Jokinen

Mitä opin sodan ensimmäisestä kuukaudesta?

Myönnän olleeni aavistuksen verran survivalisti jo ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. 

Ensimmäisenä koronakesänä tein sen minkä hurjan moni muukin, eli ostin pienen mökin maalta. 

Omaan pikkuruiseen maaplänttiin on ollut mahdollista kohdistaa monenlaisia haaveita ja toiveita, mutta myös niitä epämääräisiä ja välillä aika hahmottomiakin tunteita, jotka liittyvät siihen, miten tuttu ja turvallinen todellisuus on muuttumassa ennakoimattomaksi.

Sään ääri-ilmiöt. Kulkutaudit. Katastrofeja pakenevat ihmisjoukot.

Sähkökatkot. Energiapula. Katkeavat huolto- ja kuljetusketjut. 

Kaupat, joita ryöstellään tai josta tavara on yksinkertaisesti lopussa. Polttoaine, jota ei enää saa. 

Mitä teen, jos? Lähden tietenkin mökille, olen epämääräisesti ajatellut. Tai ehkä fantasioinut. On oma kaivo, leivinuuni, sauna. Vaja täynnä polttopuita. On perunamaa, omenapuut ja melkoinen varasto hilloa ja mehua.

Rakennan oman pienen turvapaikan, hankin sinne valmiiksi kaiken tarvittavan. Kuuntelen radiosta, mitä tuleman pitää.  

Ei siis hätää, kunhan muistaa pitää auton tankin täyteen tankattuna. Ihanan turvallista. 

Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, olin mökillä. 

Kuuntelin Marinin ja Niinistön ensimmäistä pressitilaisuutta ja tiskasin astioita käsipelillä pesuvadissa. Ahdisti, sattui keuhkoihin. Tuntui, että tuttu maailma oli lähtenyt sellaiseen sivuluisuun, josta ei enää ole paluuta. Lämmin tiskivesi tasasi pulssia. 

Mieli alkoi päivittää varautumissuunnitelmaa. Mitä pitää tehdä, hankkia, ottaa huomioon? Mihin ylipäätään pitää siis varautua ja millaisella aikajänteellä? Miten lapset, firman asiat, työkavereiden ja asiakkaiden asiat? Mikä muuttuu uuteen asentoon, mitä pitää tehdä heti, mitä seuraavaksi ja mitä joskus myöhemmin? Voinko olla jotenkin avuksi muille, missä minua tarvitaan?   

Ensimmäisenä päivänä pahinta oli, ettei pää vielä yhtään ymmärtänyt, mistä kaikesta on kyse – ja mitä tästä kaikesta seuraa, isossa ja pienessä kuvassa. 

Epämääräisesti pelotti, että en osaa toimia oikein. Teen vääriä ratkaisuja, onnistun jotenkin mokaamaan tämän kriisivalmiusasian. Hankin poteroni selviytymispakettiin väärät tarvikkeet. En osaa tosipaikan tullen pelastaa lapsiani, itseäni enkä läheisiäni – saati tehdä mitään hyödyllistä niiden ihmisten hyväksi, joihin kriisi pahimmin osuu. 

Melko nopeasti tajusin, että itse asiassa olin aivan väärässä paikassa. Yksin mökillä. 

Jos se sellainen kuuluisa tosipaikka tulisi, mikä olisi tärkeintä? Läheiset ihmiset. 

Jos sähköt ja netti katkeaisivat, mikä olisi suurin huolenaiheeni? Se, miten saan yhteyden rakkaisiini.

Miten huolehdin omasta työporukastani parhaiten? Olemalla läsnä, kuuntelemalla ja pitämällä normaalin rullaamassa. 

Miten ratkon kriisin vaikutuksia asiakkaiden työhön ja yhteisiin projekteihin? Yhdessä juttelemalla. 

Miten pystyn auttamaan sodan alta pakenevia? En yksin, vaan yhdessä muiden kanssa. 

Mitä toivoisin itse saavani, jos joutuisin evakkotielle – väärin valittujen varusteideni kanssa? Muiden apua tietenkin. 

Ajoin kaupunkiin. Lakkasin murehtimasta 72 tunnin valmiuspakettini parasta mahdollista sisältöä ja sitä, että joditabletit olivat jo lopussa apteekeista. 

Soitin ystävälle. Lahjoitin rahaa. Lauloin mielenosoituksessa Tehtaankadulla. Tutustuin nopeasti aika moneen ukrainalaiseen ja sain hämmästellä vierestä kansalaistoiminnan kaoottisen tehokasta voimaa. Yritin pelata omaa paikkaani ja pitää arjen normaalit asiat käynnissä. 

Mitä opin tästä ensimmäisestä sodan kuukaudesta: parasta varautumista ei ole täydellisen varmuusvaraston kokoaminen omaan poteroon, vaan se, että tekee, toimii ja ratkaisee yhdessä muiden kanssa. 

Toisin kuin olin ajatellut, edes pakoon lähtiessä kenenkään meistä ei tarvitse olla yksin. Eväät, virtalähteet ja makuupussit jaetaan, ja hitaammista huolehditaan. 

Turva löytyy yhteisöstä, ei yksilösuorituksesta.


Ps. Me kaikki voidaan tehdä jatkuvasti jotain. Tässä omat tärppini. 

  1. Rahoita ukrainalaisen työntekijän palkkaamista Kotimajoitusverkostolle:

Mesenaatti: Turvallista kotimajoitusta Ukrainasta paenneille

  1. Apu perille isojen järjestöjen kautta:

Unicef: Auta Ukrainan lapsia

Suomen Punainen Risti: Näin voit auttaa Ukrainan kriisin uhreja

  1. Tavara- ja varustelahjoitukset perille Suomen ukrainalaisten yhdistyksen logistiikkaketjun kautta: 

AutaUkrainaa.fi: Lahjoita tavaroita ja varusteita

  1. Näytä tukesi mielenilmaisuissa. Helsingissä niitä on järjestetty joka lauantai sodan alusta alkaen. Tällä on iso merkitys ukrainalaisten yhteisölle Suomessa. 

Ajankohtaiset tiedot Facebook-tapahtumista: Ukrainian Association in Finland | Facebook

Close Bitnami banner
Bitnami