MIKÄ IHMEEN NOON KOLLEKTIIVI?

Noon Kollektiivi on nykyään viestijöiden, valokuvaajien, graafikoiden kirjailijoiden ja kouluttajien yhteisö. Mutta mistä kaikki sai alkunsa?

Teksti Riina Nygrén Kuva Laura Oja

Tarinamme alkaa sieniretkeltä. On loppusyksy 2013, ja ystävykset Raisa Kyllikki Ranta ja Laura Oja kyykistelevät sipoolaisessa sienimetsässä. He työskentelevät lehtikuvaajina, ja keskustelu metsässä polveilee luonnollisesti myös työssä. 

Sopimukset media-alalla on myllerretty ja korvauskäytänteet on laitettu uusiksi. Isojen mediatalojen edessä yksittäiset freelancerit tuntevat olonsa pieneksi. 

Ystävyksillä on yhteinen intohimo: journalistinen valokuvaus. Keskustelu lähtee tähyämään laajemmalle. Järjestöjen ja yleishyödyllisten yhteisöjen maailma – voisiko sieltä löytyä töitä? 

Raisa sanoi silloin sienimetsässä, että perustetaan oma kollektiivi. Olin välittömästi liekeissä ideasta. Tunsin alusta saakka, että tässä on järkeä.
– Laura Oja

Hetken ajatus kuplii pinnan alla. Vuonna 2014 alkaa todella tapahtua: Raisa ja Laura keräävät ympärilleen joukon kiinnostuneita kehittämään ajatusta kollektiivista. Tarkoitus on työllistää itsensä osana yhteisöä. 

Eräässä kahvittelupalaverissa Laura ehdottaa kollektiivin nimeksi Noonia – iltapäivän rauhallisen afternoon tean merkeissä. 

Perustetaan Noon ry. 

Kollektiivissa sitoudutaan ylläpitämään hyvää työelämää. Se on yksi tekemisen perusperiaatteista edelleen.

VAIKUTTAVAN VIESTINNÄN KOLLEKTIIVI

Valokuvaajien, kuten Katja Tähjän ja Susanna Kekkosen lisäksi Noon Kollektiiviin liittyy myös kirjoittavia toimittajia, viestijöitä ja graafikoita. 

Ajatuksena on myydä rekisteröidyn yhdistyksen kautta laadukkaita, valmiita viestintäkokonaisuuksia järjestöille ja yhteisöille. Rajanvetoa tehdään aluksi paljon. Päätetään keskittyä merkityksellisiin, vaikuttaviin aiheisiin ja sisältöihin.

Intohimo kertoa tarinoita tärkeistä aiheista ajaa kollektiivilaisia eteenpäin, vaikka matkalla kipuillaankin, miten viestintää ja journalismia voi yhdistää.

Journalismin ja viestinnän rajanveto on laaja ilmiö, josta käydään keskustelua edelleen. Hyvälle sisällölle on kuitenkin aina tilausta, ja se on yksi syy sille, että Noonilla menee näin hyvin.
– Raisa Kyllikki Ranta

Järjestöjen viestinnän tukitarpeet risteilevät usein eri alojen asiantuntijoiden osaamisalueiden välillä. Yhdessä järjestössä tehdään omaa lehteä, jonka ilme pitäisi uusia, toisessa halutaan perustaa uutiskirje, kolmannessa tarvitaan ammattilaista kouluttamaan vapaaehtoisia viestimään. 

Vähitellen Noon Kollektiivista alkaa löytyä ratkaisu kaikkiin tarpeisiin. Joukkoon ja verkostoon liittyy myös kouluttajia, videokuvaajia, assistentteja ja kirjailijoita.

YHDISTYKSESTÄ OSAKEYHTIÖKSI

Kun noonilaiset päättävät ostaa kestävään elämäntapaan keskittyneen Huili-lehden liiketoiminnan, Noon ry:n sijaan aletaan toimia Noon Viestintä Oy:n nimissä. 

Yhtiön toimitusjohtajaksi valitaan viestinnän asiantuntija Noora Jokinen, joka on tehnyt pitkään töitä vaikuttamisviestinnän parissa eri yhteisöissä. Osakasporukkaan kerätään tekijöitä, joita yhdistää intohimo kollektiivin kehittämiseen.

Ajatus oli ja on, että Noonilta voi ostaa monialaisia viestinnän ja journalismin sisältöjä valmiina pakettina. Kiinnostus järjestömaailmaan yhdisti tekijöitämme silloin ja on iso osa identiteettiämme edelleen.
– Katja Tähjä

Huilia tehdään intohimolla ja kestävyys edellä – noonilaisten periaatteiden mukaan. Lehti tulee tiensä päähän vuonna 2018, mutta Noonin tarina oli vasta alussa. 

YHTEISTYÖTÄ JA YHTEISÖLLISYYTTÄ

Tällä hetkellä Noon Kollektiivi tunnetaan järjestökentän ja yhteisöjen viestinnän tekijänä sekä asiakkaiden että kumppaneiden keskuudessa.

Riveissämme tehdään muun muassa asiakaslehtiä, kuvapankkeja, mediaviestintää, graafisia ilmeitä ja somejulkaisuja. Palkatut työntekijät ja osakkaat pitävät huolta yrityksen omasta viestinnästä, yhteisön hyvinvoinnista ja työn tekemisen mielekkyydestä. 

Valokuvaajien perustama Noon Kollektiivi on nykyään myös kouluttajien, kirjailijoiden, viestinnän asiantuntijoiden, taiteilijoiden ja graafikoiden koti.

Sisällöllinen rajanveto on muodostanut asiakasprofiilin ja brändin, jota kollektiivilaiset voivat esitellä ylpeydellä. Kaiken pohjalla on edelleen rakkaus vaikuttavaan journalismiin ja laadukkaaseen viestintään.

Noon mahdollistaa freelancereille yhteisen työkulttuurin ja on kilpailukykyinen vaihtoehto isoissa viestintä- tai mediataloissa työskentelemiselle. Se on idea, ajatus, johon kaikki uskomme.
– Susanna Kekkonen

Olemme ylpeitä siitä, että sienimetsässä ääneen lausuttu ajatus on kasvanut yhteisöksi, joka tarjoaa töitä lähes 20 viestinnän, journalismin, tekstin ja kuvan ammattilaiselle.

Asioita kannattaa tehdä yhdessä, silloin niistä syntyy jotain tavattoman hienoa – Noon on tästä todiste.

Close Bitnami banner
Bitnami