Viestinnän vuosisuunnitelma auttaa suuntaamaan resurssit oleelliseen

Kun arjen viestintätehtäviä on paljon ja resursseja rajatusti, suunnitelmallisuuden merkitys korostuu. Suunnitelmallisen viestinnän peruspilari on viestinnän vuosisuunnitelma, jonka äärelle voi pitkin vuotta pysähtyä tarkastelemaan kokonaisuutta ja käymään tärkeitä keskusteluja esimerkiksi priorisoinnista, kirjoittaa Noonin toimitusjohtaja ja viestinnän asiantuntija Johanna Lassy-Mäntyvaara. 

Uusin tuulin kohti kevättä

Helmikuu alkoi meillä Noonissa uusien tuulien puhaltaessa! Noonin toimitusjohtajan rooliin hyppäsi kokenut viestinnän konkari Johanna Lassy-Mäntyvaara, joka liittyy samalla myös Noon Kollektiivin tekijäjoukkoon. Johanna vastaa kysymyksiin itsestään, taustastaan ja ajatuksistaan Noonin ruorissa sekä valottaa samalla muita uusia rooleja, joita alkuvuosi on tuonut tullessaan.